Olen 49-vuotias työfysioterapeutti, juoksija, polkujuoksuvalmentaja, sekä ison perheen äiti. Yli 25 vuoden kokemuksella fysioterapian alalta olen työskennellyt työfysioterapeuttina työterveydenhuollossa vuodesta 2013 lähtien. Tässä työssä olen päässyt näkemään laajasti työelämää, ja auttamaan työikäisiä ihmisiä tuki- ja liikuntaelinhaasteissa.
Vuonna 2014 löysin polkujuoksun. Se toi uuden ulottuvuuden sekä liikuntaharrastuksiini että ammattitaitooni. Olen omakohtaisesti kohdannut monenlaisia haasteita yhdistää työ, perhe-elämä ja juoksuharrastus, sekä ajoittain myös itse kokenut juoksusta tulleita vaivoja. Matkan varrella olen nähnyt mahdollisuuden yhdistää ammatilliset tietoni ja taitoni polkujuoksuvalmennukseen. Tavoitteenani on auttaa muita aloittamaan polkujuoksuharrastus tarjoamalla asiantuntevaa neuvontaa ja ohjausta matalalla kynnyksellä.
Olen harrastanut liikuntaa aina jollain tavoin. Minulla ei ollut nuorena ns. omaa lajia, vaan olin kiinnostunut vähän kaikesta. Kuntosaliohjaajakoulutuksen kävin jo 17-vuotiaana, pelasin sulkapalloa, sählyä ja lentopalloa kaveriporukoissa, kuntonyrkkeilin, pyöräilin, lenkkeilin ja ohjasin ja kävin itse ryhmäliikunnoissa. Juoksun löysin kuitenkin vasta pahimpina ruuhkavuosina, kun kaikki lapset oli pieniä. Juoksu oli helppo tapa saada itselleen aikaa arjen keskellä. Ymmärsin myös aerobisen liikunnan tärkeyden terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi jo fysioterapiakoulutuksenikin kautta.
Juoksumatkat pitenivät melko nopeasti, ja huomasin saavani motivaation juoksuun ylläpidettyä sillä, että aloin etsiä tavoitteita. Puolimaratonista oli helpointa aloittaa, ja nälkä kasvoi syödessä. Ensimmäisen maratonin juoksin v. 2007, ja sen jälkeen oli tietysti parannettava aikoja. Jossain vaiheessa tajusin, että kehittyäkseni edelleen nopeammaksi juoksijaksi, olisi harjoittelusta saatava systemaattisempaa, mikä vaatisi aikaresursseja, mitä siihen aikaan ei elämässäni ollut riittävästi. Olin siihen asti juossut pelkällä fiiliksellä ja sykemittarilla.
Jätin aikatavoiteet ja jatkoin omalla tyylilläni vielä muutaman vuoden, juosten maratonin tai pari vuodessa. Koko tuon ajan olin kärsinyt vaihtelevasti erilaisista juoksun aiheuttamista jalkavaivoista, joita yritin ymmärtää ja hoitaa itse. Sain hyvää oppia erilaisista urheiluvammoista, ja kävin urheilufysioterapiaan koulutusta. Kuuntelin kehoani aina tarkkaan, ja pyrin hoitamaan vaivat pois ennenkuin ne vaativat pidempää juoksutaukoa. V. 2014 tuli kuitenkin pidempi tauko juoksusta liittyen maratonilla saamaani rasitusvammaan. Silloin jouduin miettiä kaiken uudelleen kengistä ja maastosta lähtien. Niin löysin polut.
Polkujuoksuun hurahtaminen tapahtui nopeasti. Huomasin, miten paljon ihanampaa on juosta vaihtelevilla alustoilla ja askeleella, miten paljon monipuolisemmin keho toimii kuin kovilla alustoilla juostessa, ja miten poluilla juostessa ennenkaikkea kovasta iskutuksesta johtuvat vaivat vähenivät. Toki analysoin asiaa myös ammattiosaamiseni kautta.
Polkujuoksussa matkat pitenivät ihan eri tavalla, syke oli helpompi pitää matalana, koska myös kävely oli ”sallittua”. Sykkeen laskuun vaikutti varmasti myös ympäröivä luonto ja metsä, jonka terveysvaikutuksista ihmisen mieleen on nykyisin paljon tutkittu. Vuodesta 2014 lähtien olen juossut suurimman osan lenkeistäni poluilla, ja osallistunut lukuisiin polkujuoksutapahtumiin, pisimpinä matkoina 100km kisat Nuts Pallas-Ylläs-tapahtumassa v 2019 ja 2021, Vuokatti trail Challengessa 2018, sekä UTMB-tapahtumassa Mont Blancilla v 2022.
V. 2017 juoksin ensimmäistä kertaa vuorilla, Italian Alpeilla 37km vuorijuoksukisassa. Siitä lähtien on mielessä itänyt haave päästä pidemmille matkoille Alpeille. Vuosi sitten vihdoin pääsin toteuttamaan yhden suuren unelmani juosta 100km kisa UTMB-vuorijuoksutapahtumassa Mont Blancilla, ja viime kesänä olin mukana 6 päivän vuorijuoksuvaelluksella Italiassa Aostanlaaksossa. Nämä ovat toki vaatineet pitkään rakennettua pohjakuntoa sekä valmentajan vankkaa tukea, mutta kertovat siitä, että myös tavallinen keskitasoinen kuntojuoksija voi päästä toteuttamaan huikeita unelmia, kun on tarpeeksi halua, motivaatiota ja oikeanlaista tukea.
Kun lähdin haaveilemaan pidemmistä matkoista, mietin toki, kuinka yhdistän harjoittelun, työn ja perheen, miten ikinä riittää aikaa. Silloin otin itselleni valmentajan, koska koin että säännöllisyys ja järkevä, nousujohteinen harjoittelu on helpompi toteuttaa kun on joku, joka seuraa aktiivisesti tekemisiäni ja sparraa.
Suuri vaikutus siihen että en enää kärsi lainkaan niin helposti erilaisista vaivoista on sillä, että liikuntani on nykyisin taas monipuolisempaa. Vahvistan lihaskuntoani kuntosalilla ja kotijumpalla, pyöräilen, hiihdän, uin, joogaan, retkeilen luonnossa, ja joskus käyn poikani kanssa boulderoimassa. Monipuolisuutta tahdon myös vahvasti tuoda esille omille valmennettavilleni.
Tervetuloa kanssani matkalle kohti omia unelmiasi!
